Maarit Junkkarinen
Maaritin muistoksi
Maarit nukkui pois 23.5.2007 viimeiseen asti tahtoa ja toivoa täynnä. Kävimme katsomassa häntä Eevan kanssa tiistai-iltana jolloin hänet siirrettiin Karina kotiin. Puhuimme Maaritin kanssa mahdollisuudesta mennä sinne lasteni kanssa eväskori mukana. Maarit rakasti lämpöä ja aurinkoa, Karina koti on luonnon keskellä ja oiva paikka piknikille. Vielä illalla Maarit lähetti Eevalle viestin ettei siellä ole vierailuaikoja vaan käydä saa koska vaan. Tietämättämme ja tahtomattamme hyvästelimme hänet silloin viimeisen kerran.
Tapasimme Maaritin ensimmäisen kerran Jo-Jo teatterilla. Hän tuli “Tulipunakukka“-produktioon hakemaan roolia. Jutellessa Maarit kertoi että haluaisi nimenomaan Kyllikin roolin joka on naispääosa näytelmässä. Eevaa ajatus hymyilytti sillä harvemmin ensi esiintyminen tapahtuu suuressa roolissa. Kävi kuitenkin niin että Maarit sen roolin sai ja suoriutui siitä loistavasti.
Kun vuonna 2003 rekisteröimme Irtonaista Maarit oli mukana perustajajäsenenä. Maarit oli kassanhoitaja ja mukana Satu Rasilan kirjoittamassa ja ohjaamassa “Hyppy” näytelmässä. Teimme sitä innolla ja riemulla, teksti oli hauska ja meillä oli upea porukka koossa. Välillä Maarit valitteli väsymystä mutta silloin se meni vielä kevään ja työn piikkiin.
Meillä oli Maaritin kanssa yhteinen kotimatka. Siinä kulkiessa ehdittiin tutustua vielä paremmin ja kertoa arkaluontoisiakin asioita toisillemme, kudoimme ystävyyttä. Maaritilla oli loistava kyky saada ihminen tuntemaan itsensä tervetulleeksi laajaan ystäväpiiriinsä. Sinä kesänä kävimme yhdessä mm. DBTL:ssä, Maarit otti minut mukaansa kaveriporukkaansa vaikken ennakolta tuntenut ketään.
Toistuvien vaikeiden migreenikohtausten syy selvisi: gliooma. Maarit lähetti viestin diagnoosista heti sairaalasta päästyään. Kävimme syömässä yhdessä “Hyppy”-porukan kanssa ja keskustelimme asiasta. Myöhemmin kesällä Maarit leikattiin ja rankat hoidot alkoivat. Sillä kertaa kasvain saatiin pois kokonaan. Maarit hihkui puhelimessa: “Mulla ei ole mitään päässä”. Huumorintaju olikin yksi hänen sammumattomia luonteen piirteitään. Kun kävin ensimmäisen leikkauksen jälkeen häntä sairaalassa katsomassa löysin hänet parvekkeelta pienen miesjoukon ympäröimänä. Maarit esitteli pojat lapsuuden ystävikseen. Kun siinä sitten ääneen ihmettelin miksi mun kaikki jäljellä olevat lapsuuden ystävät ovat naisia niin Maarit tokaisi: “Toisilla on paska mäihä”.
Sairautta kesti neljä vuotta mutta koko aikana Maarit ei luopunut toivosta. Asenteella “elämä täytyy elää” hän jaksoi yrittää ja ponnistella toipumista kohti. Kun kävimme vierailemassa TYKS:in syöpäosastolla hän halusi aina kävelylle jotta kunto pysyisi yllä. Ennuste oli huono. Silti Maarit puhui vielä viimeistä edellisenä iltanaan ajasta jolloin tavattaisiin hänen kotonaan. Maarit muisti aina lähettää tekstiviestin ystävänpäivänä, vappuna, juhannuksena. Viestit olivat usein pieniä runoja tai ajatelmia joista tuli lämmin ja hyvä mieli.
Meille ystäville Maarit testamenttasi positiivisen elämän asenteensa ja rohkeuden tarttua vaikeisiinkin asioihin optimistisena. Kauniina kesäiltana ajattelen Maarittia ja kuinka hän olisi lämmöstä nauttinut. Hauska tarina tai sattuma saa ajattelemaan että tästä pitää kertoa Maaritille. Maarit jätti meille ystäville kaipauksen ja surun. Kun hän siirtyi ajasta ikuisuuteen menetimme yhden rakkaimmista ystävistä. Äidille ja pikkuveljelle toivomme voimia ja jaksamista. Haluaisimme myös kiittää siitä mahdollisuudesta että saimme olla läsnä Maaritin viimeisinä päivinä. Olimme aina tervetulleita sairaalaan, koskaan ei pyydetty poistumaan vaan saimme jakaa ne kallis arvoiset hetket yhdessä läheisten kanssa.
Toivoisin että osaisin olla yhtä riemukkaasti elämää syleilevä, positiivista energiaa hehkuva ja lähimmäisistä välittävä kuin Maarit oli. Muisto Maaritista pitää pientä lämmintä liekkiä kaikkien meidän hänet tunteneiden sydämessä.
Lepää rauhassa rakas ystävä!
Teatteri Irtonaisen puolesta, Ami Missi-Sandelin vpj.
